Tavaran säilyttäminen tai siitä luopuminen on kysymys, joka monissa perheissä herättää kiistaa ja aiheuttaa usein suurtakin eripuraa. Ei ole kodin viihtyisyyden kannalta lainkaan saman tekevää, millaisia määriä tavaraa siellä säilytetään, mutta toisaalta ei ole myöskään reilua vaatia toista sopeutumaan omaan minimalistiseen linjaan, jos toinen viihtyisi paremmin muistoesineittensä ympäröimänä.

Perheessä usein lapset kantavat kotiin kaikenlaista roinaa, jonka he välttämättä haluavat säilyttää. On pienokaisia, jotka keräävät pullonkorkkeja, karkkipapereita, kiviä tai keppejä, ja kokoelma saattaa muutamassa päivässä pullahtaa varsin mittavaksi. Nämä ”aarteet” saattavat hyvinkin kirvoittaa perheen siivouksesta huolehtivassa aikuisessa melkoisen kiukkuisia reaktioita. Samoin saattaa käydä aikuisen hamstraajan kumppanina elävälle henkilölle, joka haluaisi voida kutsua vieraita, mutta ei voi, kun kaikki paikat ovat täynnä kirjoja, vaatteita tai lankaa. Ei ole ihme, jos näissä tilanteissa toisen aarre alkaa näyttää kumppanin silmään roskalta.

Askartelumateriaali

Tapauksissa, joissa yksi perheenjäsenistä haluaa hamstrata itselleen esimerkiksi askartelumateriaaliksi suuria määriä erilaista tavaraa, jota joku toinen perheessä pitää roskana, syntyy perheessä usein kärhämää. Tällaisia tyypillisiä toisen mielestä roskia ovat jogurtti- ja maitopurkit, munakennot, pakkausten pahvit ja muut materiaalit, joista toki voi hyvällä mielikuvituksella rakentaa vaikka mitä, mutta joita myös tulee usein niin suuria määriä, että kaapit pursuvat eikä askarteluun hurahtanut perheenjäsen ehdi niitä kaikkia mitenkään käyttää.

Myös luonnosta löytyvää askartelumateriaalia, kuten ajopuita, kiviä, oksia, lehtiä, simpukoita tai kääpiä saattaa jonkun askartelijan varastoissa olla huomattavan runsain määrin. Nämä aarteet tuskin tuntuvat kenenkään mielestä samalla tavalla roskilta kuin vanhat maitopurkit, mutta kyllä metsistä ja rannoilta saa kannettua niin paljon materiaalia, että sivusta seuraajaa hirvittää.

Rikkoutuneet esineet

Toinen kohta, jossa tätä kysymystä usein pohditaan, on rikkoutuneen tavaran äärellä. Missä vaiheessa rikkoutunut esine muuttuu roskaksi, riippuu paljon esineen omistajan valmiudesta nähdä vaivaa tavaroittensa korjaamisen tai korjauttamisen eteen. Konflikti syntyy, jos rikkoutunut tavara on yhteinen, ja omistajilla on erilaiset mielipiteet siitä, milloin tavaran korjauttaminen on järkevää.

Esimerkiksi rikkoutuneita kodinkoneita on monien mielestä täysin turha säästää, koska korjaaminen ei useinkaan onnistu itse ja korjauttaminen on kallista, kun taas toiset ajattelevat, että korjaaminen on ekologisena vaihtoehtona aina uuden ostamista parempi. Joskus jo pelkkä varaosa saattaa maksaa enemmän kuin uusi vastaava kone, jolloin on tietysti hyvä pohtia, kannattaako korjauttaminen, kun vanhasta koneeseen voi pian tulla jokin toinen vika.

Parittomat tavarat

On myös tilanteita, joissa kirpputorilla tai divarissa törmää esineeseen, joka toiselle on todellinen aarre ja toiselle roskaa. Tällainen voi olla esimerkiksi jokin paripuoli, yksinäinen esine, kuten asetti ilman kuppia tai kannu ilman kantta.

Kirpputorille myymään mennessään ei kannata väheksyä mitään esineitä, sillä juuri ne saattavat tehdä jonkun ostajista todella iloiseksi, kun perintöserviisi täydentyy jälleen käyttökelpoiseksi tai häälahjaksi saatu kannu voidaan taas ottaa käyttöön.