Jokaisella esineellä on tarinansa

narrative-794978_640Saattaa olla liioiteltua väittää, että jokaisella esineellä olisi oma tarinansa, mutta yllättävän pitkälle se on totta etenkin silloin, kun puhutaan tavaroista, joita kannattaa myydä käytettyinä edelleen. Tarina tekee usein melko tavallisestakin esineestä mielenkiintoisen, mistä hyvänä esimerkkinä ovat huutokaupat, joissa myydään julkisuuden henkilöiden vanhoja tavaroita. Esimerkiksi vaatteen ei tarvitse olla kovin erikoinen, jos se on omistanut vaikkapa Elvis tai Marilyn Monroe, ja silti hinta saattaa kivuta aivan pilviin.

Antiikkiesineiden selviytymiskertomukset ja historiallinen arvo

Antiikkisilla esineillä on usein kerrottavanaan monta tarinaa. Ensimmäinen tarina on tietysti se, miltä ajalta esine tuo terveiset, miten silloin elettiin ja millaiseen ympäristöön esine aikanaan kuului. On viehättävää katsella jotakin todella vanhaa esinettä ja yrittää kuvitella, millaista elämää sen ympärillä aikanaan elettiin, miten esimerkiksi antiikkipöydän ympärille kokoonnuttiin sen aikaisissa vaatteissa ja seurusteltiin sen aikaisen etiketin mukaan.

Toinen antiikkiesineen tarina on tietysti kertomus sen matkasta nykyaikaan; ketkä kaikki ovat esineen omistaneet, onko se välillä ollut vaarassa joutua polttopuuksi, onko sen joku kunnostanut tai onko se vaikka saanut olla samassa salissa omalla paikallaan kaikki vuodet valmistumisestaan lähtien. Kaikki nämä esineen tarinan osaset lisäävät sen arvoa ja tekevät esineen omistajalleen rakkaammaksi.

Tietysti antiikkiesineellä on myös historiallinen arvo esineenä, joka tuo nähtäville jotakin ajasta, joka on kauan sitten kadonnut. Tutkimalla antiikkisesinettä saamme paljon historiallista tietoa esimerkiksi esineen valmistusaikana käytetyistä materiaaleista, työvälineistä ja materiaalien työstämistavoista, mutta myös muodista, arvostuksista ja esteettisistä käsityksistä esineen syntymän aikoihin.

Myös uudemmilla esineillä voi olla hyvinkin jännittäviä tarinoita. Joku esine on saattanut kuulua merkittävän rakennuksen sisustukseen tai tunnetun poliitikon garderobiin, mutta aina tarinan ei tarvitse olla näin komea ollakseen mielenkiintoinen. Jo se riittää tekemään esineestä erityisen, että joku aivan tavallinen ihminen on käyttänyt sitä jossakin itselleen merkittävässä tilanteessa. Esimerkiksi hääkengät, ylioppilasjuhlissa käytetty solmia tai ensimmäistä työpaikkaa varten ostettu salkku ovat arvokkaita omistajalleen, vaikka muoti olisi jo aikaa sitten ajanut niiden ohi eikä esineellä itsellään juuri olisi käyttöarvoa. Tarina tekee esineestä arvokkaan.

Usein on merkittävää myös se, keneltä esineen on saanut. Jo ihan yksinkertainen sukkaparikin saattaa muuttua arvokkaaksi siinä vaiheessa, kun sen antanut rakas mummi siirtyy ajasta iäisyyteen. Mutta sama toimii myös toiseen suuntaan, sillä eron hetkellä saattaa tuntua varsin hyvältä ajatukselta heittää jokeen itselle täysin arvottomaksi muuttunut petolliselta kumppanilta saatu timanttisormus. Näissäkin tapauksissa tarina vaikuttaa ratkaisevasti esineen arvoon. Vaikka voisi tuntua hullutukselta väittää, että sukkapari voisi jossain tilanteessa olla timanttisormusta arvokkaampi, näin voi todellakin joskus olla

Esineet muistojen kantajina

Museot ovat hyvä esimerkki siitä, miten tarina usein tuntuu tekevän esineen. Kansallismuseon viime vuosikymmenistä kertovissa vitriineissä on varsin arkisen oloisia esineitä, jotka kuitenkin kirvoittavat jatkuvasti jopa paljon enemmän keskustelua kuin vanhemmat esineet, joihin katsojilla ei enää ole henkilökohtaisia suhteita. Se, miten innokkaasti katselijat osoittelevat esineitä toisilleen ja kyselevät toisiltaan, muistatko tuon ja oliko teilläkin tuollainen, kertoo suhteestamme menneisyyteen ja siitä, miten menneisyydestä tuttu esine herättää lukuisia muistoja. Esine, joka ei herätä muistoja, jää tällaisessa vitriinissä lähes ilman huomiota.

Meidän on usein myös vaikea luopua esineistä, jotka liittyvät omassa henkilöhistoriassa merkittävään aikaan. Haluamme muistaa tarkasti ajan, jolloin lapset olivat pieniä tai olimme vastarakastuneita tai asuimme ulkomailla, ja esineet tuntuvat pitävän menneen ajan paremmin tallessa kuin vain pelkät aivot, jotka kuormittuvat muistettavasta aineksesta usein liikasi asti. Ottamalla käteen vaikkapa kaukomailta tuodun asian, siirrymme hetkessä ajassa taaksepäin ja muistikuvamme kirkastuvat.